Hei äiti <3 On vierähtänyt tovi viimeisestä tekstistä. Tosin mielessä olet ollut joka nanosekunti. Kevät on tullut, aurinko lämmittää mukavasti kylmän ja pimeän alkuvuoden jälkeen. Kaiken surun ja luopumisen keskellä on syntynyt myös uutta ja ihanaa. Sait suojeltavaksi pienen pojanpoikasi <3 Saan kunnian olla hänen kumminsa, rakkautta on sydämessäni paljon vaikka ikävähän siellä vielä vahvasti asuu. Saimme tänään tiedon uudesta kodista, paljon uutta siis rakentuu pienin askelin <3 Kaiken yritän tehdä sillä ajatuksella että voit olla minusta ylpeä, kaiken teen sinun ja isän antamilla neuvoilla...niillä joita kannan ja varjelen sydämessäni. Laura täytti äskettäin 9-vuotta, voi kuinka Laura suri ensimmäistä synttäripäiväänsä ilman sinua <3 Kaikki me kaipaamme sinua, kaipaus alkaa muuttamaan muotoaan helpompaan suuntaa, enää ei satu niin paljon vaikka itku onkin joissakin asioissa erittäin herkässä. Muistathan että rakastan sinua äiti jokaikinen hetki. Sano isille terveisiä <3


Rakkaudella, Sakari

 

Tuulessa kuulen nimesi, tuuli kuiskatkoon kuiskaukseni! Tänään on ollut hyvä päivä, kaikkien vastoinkäymisten jälkeenkin on mukava hymyillä. En usko että tämän jälkeen voisi tulla jotain sellaista mistä meidän perheemme ei yli pääsisi. Rakkautta voinemme ylistää suurimmaksi voimavaraksemme...ja puhumisen. Olemme puhuneet surustamme yhdessä, itkeneet yhdessä. Yhdessä olemme myös luvanneet nousta pystyyn tästä surusta sillä jos omat jalkamme eivät kantaisi tiedämme että vieressämme olevat auttaisivat meitä pysymään pystyssä. Käsi kädessä, rakastavana perheenä kävelemme tuulta vasten sillä uskon että sadepilvien takana aurinko odottaa aikaansa ja sitä että saa jälleen olla rakentavana voimana uuden alun luvun alkaessa. Uskon että siellä missä äiti on, isän vierellä hän voi olla huoleton sillä me pärjäämme. Äitinä hän jätti hienoimman perinnön mitä voi lapsilleen jättää... rajattoman rakkauden voiman sekä uskon uuteen, parempaa huomiseen.

Kiitos äiti <3

sen huomaan jäähtyneen! Noin laulaa Suvi Karjula kappaleessa "Rakkauden talo". Sitä oli myös äidin asunto jonka oven kävin juuri sulkemassa viimeisen kerran <3 Kaipaus tarttui kiinni takinliepeeseen. Istuin yksin kohdassa jossa äidin sohva oli, siinä missä äiti sulki silmänsä viimeisen kerran. Itkin, huusin, ikävöin tyhjässä asunnossa jossa äidistä muistutti enää vain tuoksu. 6-vuotta ja jäljelle jäi VAIN tuoksu =/ Miksi? Muistot ovat sydämessä, mielessä...tajusin että irtipäästäminen ja hyväksyminen sattuu niin kovin, niin kamalan kovin. Äidin seinien sisälle mahtui äärettömän paljon rakkauta, rajatonta rakkautta <3 Mielessä kaikui äidin sanoja, kädet etsi kohtia joihin äiti oli koskenut. Pelkäsin tätä päivää niin kamalasti...29 päivää tuskaa takana! Joskus vielä elän täysillä, joskus vielä hengitän ilman kipua, joskus vielä...

Onpa ulkona kylmä, tuulikin lisää roimasti purevuutta. Kylmä on myös sisälläni. Tunnen eläväni, tunnen lämpöni mutta se sama hymy, ilo, tunne mikä oli ennen äidin kuolemaa, se on kadonnut! 28 helvetillisen pitkää päivää surua takana. Toisaalta arjessa kynsin hampain kiinni pitäminen on pitänyt minut myös järjissäni. Niin kauan kuin on kädet täynnä töitä, niin kauan pystyn "jättämään" surun taka-alalle! Mutta kun se hiljaisuus iskee niin iskee myös ikävä, kipu ja ääretön suru. Juttelin eilen vaimolleni saunan lämmössä, koitin kuvailla olotilaani. Tiedä sitten sainko mitään ajatuksellisesti ulos vaikka tiedän että hän jos joku tuntee sen mitä tunnen. Nuorimman lapseni kummitäti on ollut mamman kuolemasta lähtien meillä, auttanut, tukenut, itkenyt ja nauranut kanssamme. Kuinka upea ihminen vierellämme kulkeekaan <3 Kiitos Johanna <3  Kävin töistä tullessani äidin ja isän haudalla, juttelin hetken ja itkin! Poislähtiessäni kuljin erään erittäin pienen hautakummun ohitse! Vaikka minun tuskani on valtava en edes uskalla kuvitella sitä tuskaa mitä ovat tuon pienen enkelin isä, äiti, omaiset tunteneet kun rakkaansa ovat hyvästelleet. Kuinka paljon surua mahtuukaan ihmisen sydämeen, kuinka paljon surua se sydän sitten kestää! Voin vain mielessäni rukoilla myös tuolle perheelle paljon voimia, toivottavasti heilläkin vielä joskus suru muuttaisi muotoaan <3 Elämä on ollut ja tulee olemaankin varmasti elämisen arvoista...sitä en epäile mutta tätä kaikkea on vain vaikea välillä ymmärtää...

on ollut elämä toisinaan! Äidin hautajaiset olivat uskomattoman kaunis tilaisuus <3 Minulle rakkaimman maanpäällisen ihmisen elämänpolku on nyt kuljettu loppuun ja on aika kääntää historiassa uusi sivu, sivu josta jälkipolville jää rakkaita muistoja...sillä sitä äitikin olisi halunnut! Tänään oli ensimmäinen päivä töissä jossa ei jokainen sana, tuoksu tai ajatus tuonut kyyneleitä silmiini. Kipu alkaa olemaan siedettävämpää, enää ei sydän tunnu pysähtyvän, hengityskin on tasaantunut tosin ikävä, se on aivan järjetön! Selviytyminen on siis mahdollista, se on siis alkanut?! Vihaa tunnen, outoa vihaa siitä miksi näin kävi. En tiedä vain vihani kohdetta sillä äidilleni en voi olla vihainen. Olenko vihainen Jumalalle? Jaksanko edes uskoa Hänen olemassaoloon tälläisen surun ja kivun keskellä? Johonkin kuitenkin uskoni kohdistan sillä ilman uskoa parempaan huomiseen, ilman sitä olisin tuskin itse selvinnyt tästä kaikesta. Ystävät, isolla Y:llä...niin töissä kuin yksityiselämässäkin, ilman heitä kaikki olisi ollut paljon vaikeampaa. Vaimo, elämäni ikuinen valo ja luottamus, kuinka paljon rakastankaan tuota naista vierelläni! Lapset, ilman heitä ei olisi minua <3 Vaikka osa maailmastani katosi yhdessä yössä se toinen on vahvistanut puoltaan jotta jaksaisin, jotta eläisin! En ole yksin äiti, sinä pidit siitä huolen. Vanhin poikani on ollut suunnaton ilo ja rakkaus joka siitä pojasta huokuu, on ylpeä olla sellaisen lapsen "isä"...isäpuolihan minä oikeasti hänelle olen mutta...Miten paljon kaikkea täällä olisi ollut äidilläkin vielä koettavaa! Uskon nyt siihen että pärjään, eihän tämän kaiken ympärillä olevan rakkauden ympäröimänä voi muuta <3 Niin kauan kuin on rakkautta, niin kauan on elämää <3