on ollut elämä toisinaan! Äidin hautajaiset olivat uskomattoman kaunis tilaisuus <3 Minulle rakkaimman maanpäällisen ihmisen elämänpolku on nyt kuljettu loppuun ja on aika kääntää historiassa uusi sivu, sivu josta jälkipolville jää rakkaita muistoja...sillä sitä äitikin olisi halunnut! Tänään oli ensimmäinen päivä töissä jossa ei jokainen sana, tuoksu tai ajatus tuonut kyyneleitä silmiini. Kipu alkaa olemaan siedettävämpää, enää ei sydän tunnu pysähtyvän, hengityskin on tasaantunut tosin ikävä, se on aivan järjetön! Selviytyminen on siis mahdollista, se on siis alkanut?! Vihaa tunnen, outoa vihaa siitä miksi näin kävi. En tiedä vain vihani kohdetta sillä äidilleni en voi olla vihainen. Olenko vihainen Jumalalle? Jaksanko edes uskoa Hänen olemassaoloon tälläisen surun ja kivun keskellä? Johonkin kuitenkin uskoni kohdistan sillä ilman uskoa parempaan huomiseen, ilman sitä olisin tuskin itse selvinnyt tästä kaikesta. Ystävät, isolla Y:llä...niin töissä kuin yksityiselämässäkin, ilman heitä kaikki olisi ollut paljon vaikeampaa. Vaimo, elämäni ikuinen valo ja luottamus, kuinka paljon rakastankaan tuota naista vierelläni! Lapset, ilman heitä ei olisi minua <3 Vaikka osa maailmastani katosi yhdessä yössä se toinen on vahvistanut puoltaan jotta jaksaisin, jotta eläisin! En ole yksin äiti, sinä pidit siitä huolen. Vanhin poikani on ollut suunnaton ilo ja rakkaus joka siitä pojasta huokuu, on ylpeä olla sellaisen lapsen "isä"...isäpuolihan minä oikeasti hänelle olen mutta...Miten paljon kaikkea täällä olisi ollut äidilläkin vielä koettavaa! Uskon nyt siihen että pärjään, eihän tämän kaiken ympärillä olevan rakkauden ympäröimänä voi muuta <3 Niin kauan kuin on rakkautta, niin kauan on elämää <3